Powered By Blogger

maanantai 23. joulukuuta 2013

Kylmästä lämpimään

Jos haluat saada tarvittavan määrän D-vitamiinia keskellä talvea, shoppailla mielinmäärin tai kenties juoda puoli-ilmaisia väkijuomia, heitä reppu selkään ja suuntaa Puerto de la cruziin Teneriffalle.
Viikon mittainen loma kyseisessä paikassa riittää mainiosti, ellet halua valloittaa Teiden huippua tai vaikka matkustaa ristiin rastiin eri saarten väliä.
Itse käytimme ajan aurinkoa ottaen, syöden ja juoden. Kävimme piipahtamassa myös Santa Cruzissa paikallisella bussilla.
Reissun päätteeksi sairastuin karmivaan vatsatautiin, mutta onnekseni se kesti vain yhden yön. Muistattehan hyvän käsihygienian ulkomailla ja syökää mieluiten aina hyvin kypsennettyä ruokaa.
Pitemmittä puheitta ennen reissuun lähtöä suomessa oli lähes täydellisyyksiä hipova talvikeli timantin hohtoisine hankineen. Viikkossa tämä kaikki kauneus oli kadonnut tiehensä. Onnekkaimmat ovat löytäneet eteläisimmästä suomesta kantarelleja. Vettä tulee taivaan täydeltä ja ihmisillä tuntuu olevan joulumieli kadoksissa.
Sulkekaatten siis verhot ja laittakaa enkelikellot kilisemään, glögit porisemaan, joululaulut raikaamaan, piparit uuniin, sauna tulille ja kinkut rosollineen pöytään, ettehän myöskään välitä jos riispuuro palaa tänäkin vuonna pohjaan, joulupukki eksyy tai paketistanne löytyy timanttikorvisten sijasta piikkimatto. Jos mahdollista avatkaa verhot vasta kevään tullen.
Iloista joulumieltä kaikille mustasta maasta huolimatta!!






keskiviikko 27. marraskuuta 2013

SULOISET PAKETTIKORTIT

Tänä jouluna paketoimme lahjat sanomalehteen. Lahjanaruna käytämme pellavalankaa. Piristykseksi paketteihin askartelin eilen pakettikortteja.  Hirmu helpot tehdä!! Kuvista tuli aika huonoja, johtuen kamerastani. Kaikkia tuotoksia en jaksanut kuvata.

TARVIKKEET:
- Ruskeaa kartonkia
- Valkoinen geelikynä
- Sanomalehti
- Liimaa
- Reijitin
- Sakset
- Piparkakkumuotti mallina


Mielikuvitus rajana koristelussa.

Itse käytin teeman mukaisesti taka-osaan sanomalehteä.

Keskeltä puuttuvat vain saajien nimet.


Jammailua ja joulun odotusta..

Tämä on se aika vuodesta kun taksijonot ovat kutakuinkin puolen kilometrin mittaisia, ihmiset juovat itsensä humalaan, ihmiset uskaltautuvat kertomaan tunteistaan työparia kohtaan, ihmiset avautuvat murheistaan pomoillensa, naiset pukeutuvat pikkumustaan ja tutisevat sääret paljaina pakksessa, miehet sikailevat laivoilla, klubeilla, saunailloissa ja milloin missäkin. Tämä on sitä kultaista PIKKUJOULU aikaa!
Itse olen ennättänyt jo yhtiin pikkujouluihin. Niitä vietimme maalla ystävien kesken syöden joulupöperöitä ja tissutellen terästettyä glögiä. Kivaa oli ja tunnelmallista! Harmi etten ottanut ainuttakaan kuvaa.
Sitä edellisenä viikonloppuna bailasimme kavereiden kanssa legendaarisessa baarissa ravintola Torvessa lahdessa. Kivaa oli sielläkin!! Punk musiikin ystävät riekkuivat räkäposkella ja kaljat rinnuksilla, mutta he nauttivat illasta täysin siemauksin.
Ja tulevana viikonloppuna juhlimmekin oman työpaikan pikkujouluja. Niitä odotellessa olen virittäytynyt hieman joulutunnelmaan kotonakin. Tänä jouluna täytyy olla aikaisin liikkeessä, sillä lähdemme ennen aattoa viikoksi etelän lämpöön lomailemaan. Maltan tuskin odottaa!!
Hauskaa pikkujoulu aikaa!

Happy joe. Zing zing.

Illan otoksia Torvessa.

2 euron joulukukka.

Finnmarin kynttilä löytöjä jouluksi.

Tämä äkäisen näköinen kurkku aiheutti hilpeyttä keittiössämme.

Mustikka suklaa muffinsseja. NAM.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

IHANAT PIKKUISET PERINNÖT

Tässä arjen keskellä on tullut mietittyä sitä kuinka paljon ihminen jättää jälkeensä maallista tavaraa nukuttuaan itse pois tämän kaiken keskeltä. Kuitenkin se kaikki tavara lopulta päätyy jonnekkin, kuten roska lavoille, kirpputorille, omaisten nurkkiin ja niiden kotien kunnia paikoille.
Oma isoisäni jätti meille melkoisen tavarapaljouden selvitettäväksi. Sieltä sitten olemme poimineet mieluisimmat tavarat itsellemme ja loput ovat löytäneet tiensä edellä mainituista paikoista. Jotkin esineet vielä hakevat paikkojaan.
Eipä olisi isoisäni saatika mummoni arvannut mitkä esineet ovat juuri niitä minun aarteitani.
Hyppysiini tarttui mm. lusikoiden kuivaus teline, maitopurkkikannu, emali muki, kynttilät ja vanhan meijerin puinen laatikko, jonka löysin verstaan työkalujen ja öljypurkkien seasta.
Kaikesta huolimatta pidän niistä kovasti.
Ihailen kaikkea vanhaa ja retroa. Haaveilen pienestä omakotitalosta, jonka kaikkiin kalusteisiin liittyisi jokin tarina. Minulle juurikin tämmöiset huonekalut ja tavarat ovat paljon arvokkaampia, kuin suoraan tehtaalta tuodut yli hinnoitellut massa kalusteet.
Valkoisen maalin jämistä maalasin puisen laatikon, mutta tietty jätin tekstin esiin, juuri sen tarinan takia.
Kalusteet odottavat vielä pientä tuunailua, mutta kaikki aikanaan.
Syvällisistä asioista hieman keveimpiin tunnelmiin. Telkkarissa pyörii tällä hetkellä koko suomi leipoo ohjelma. Kiva se on juu, mutta hiilariton dieettini kärsii siitä jatkuvasti, koska sen katsottuani saan pakkomielteen leipoa. Noh....aloitetaan varsinainen painon pudotus sitten kun ohjelma saa loppunsa.

Ennen maalusta peitin tekstin maalarinteipillä.

..ja maalit sudittu pintaan..
toimii lehtikorina tällä hetkellä.
ja tarinakin säilyi.

Herkkusuun valkosuklaa persikka juustokakku.


maanantai 14. lokakuuta 2013

Lankun pätkät hyllyiksi


Nikkaroimme vanhoista lankun pätkistä seinähyllyt kotiimme. Hirmu helpot tehdä ja saa lisää tilaa säilytykseen tai koriste esineille. 
Mitään kovin järkevää en ole vielä hyllyille kesinyt.
Tänään aamulla kävelin hammashoidosta töihin. Matkalla nautiskelin ihanan raikkaasta syksyisestä ilmasta.
Oli pakko räpsiä pari kuvaa matkan varrelta. Mustahan on oikein kunnon luontokuvaaja tullut. Se ei ihan kyllä ole heiniäni, mutta syksy kyllä kuuluu lempi vuodenaikoihini! 

































sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Vanhasta kanalasta bongattua !

Kävimme tänään tonkimassa aarteita mökkimme vanhasta kanalasta. Näistä kulahtaneista ja likaisista kaapin rotiskoista aijomme loihtia uudet kalusteet asuntoomme. Sormet syyhyten odotan nykyisen kirjahyllyn myymistä, jotta saisimme tilaa uusille tulokkaille.
Kun hylly on myyty niin laitamme hihat heilumaan. Väriksi mietimme valkoista. Katsotaan sitten mitä tuleman pitää...


tiistai 8. lokakuuta 2013

RAKKAIMMAT, VAAN EI KAUNEIMMAT KÄSITYÖNI.

Ihan ensiksi haluan jakaa käsistämme kätevät ihmiset neljään erilaiseen ryhmään.

VIRKKAAJA VEERAT:
Nämä uusista sisustus trendeistä tietoiset virkkaajat tekevät yhdessä illassa taivaallisen tilkkutäkin parivuoteeseen....tietenkin itselleen ja naapurille myös.

OMPELU OONAT:
Ompelusta kaikkitietävät Oonat loihtivat vatteet lapsilleen, miehilleen, isälleen, äidilleen, tädilleen, enolleen ja itselleen bikineitä myöten. Mihin he ohjeita saatika kaavoja tarvitsevat? Kaikkihan sujuu kuin itsestään!

KUDONTA KAISAT:
Näiltä salaman nopeilta kutojilta ei ole jäänyt yhdetkään käsityömessut käymättä, eikä yksikään käsityölehti lukematta. He kutovat KAIKEN!
Vartissa on kaulaliina valmis. Tunnissa on tehty lapsille sukat ja lapaset. Yhdessä illassa on kudottu kaikki vuoden joululahjat ja parsittu rikkinäiset sukat.

AVUTTOMAT ANNAT:
Syksyn tullen he innostuvat ja uppoutuvat käsitöiden suloiseen maailmaan. He suunnittelevat mielessään IHANAT lapaset, pörröiset sukat, värikkään villanutun ja kummitytön pikkuiset sormikkaat. He rientävät markettien lanka osastolle ja tohkeissaan ostavat kaikkein kalliimmat ja laadukkaimmat langat. Varmuuden vuoksi vielä ostetaan ylimääräistä, ettei vaan lopu kesken!
Kirjastosta lainataan iso kasa lehtiä ja kirjoja, joista löytyy helpot, simppelit ja selkeät ohjeet.
Sitten se riemu alkaa. Ensin harjoitellaan kaksi tuntia aloitus silmukkaa. Sitten opetellaan koko ilta oikeaa ja nurjaa silmukkaa. Voi sitä onnistumisen riemua, jonka jälkeen koko viikko tusataan yhtä lapasta. Luovuttaa ei saa, purkamista ei raaski tehdä! Loppuviikosta hoppuillaan ja kavennetaan liian aikasisin. Tuloksena on säälittävä reikäinen lapanen, jonka peukalon kohta kiristää niin ettei veri kierrä, tai sitä ei ole osattu tehdä laisinkaan! Toista paria ei edes viitsi aloittaa. Kudonta vaihtuu virkkaukseen. Ajatuksena on virkata helppo matto. Maton teko keskeytyy kun kirjaston laina-aika umpeutuu. Parittomat lapaset ja keskeneräiset matot lojuvat lopun elämää käsityökorin pohjalla, mutta niissä säilyy tunne-arvo. Niitä on kudottu tunteella, vaikkakaan ei taidolla. Nille on omistettu kuukausia. Niiden takia on jätetty lempi ohjelman tekstitykset lukematta. Ne ovat aiheuttaneet paljon pettymyksiä, huumorista puhumattakaan.
Itse kuulun juurikin tähän ryhmään. Helpotukseksi tiedän etten ole ainoa. Äitini tekemät villavaatteet eivät koskaan ole ollut päälläni, koska kasvoin niistä ulos jo ennen kuin ne ehtivät tulla edes valmiiksi.
TSEMPPIÄ SYKSYISIIN KÄSITYÖILTOIHIN <3
KIRJASTON LAINA-AIKA LOPPUI

TYÖ JOSTA EN KOSKAAN TIENNYT MIKÄ SE TULEE OLEMAAN

MATON ALKU, JOKA KOITUI MAHDOTTOMUUDEKSI

PEUKALON KOHTA JÄI ARVOITUKSEKSI

TOINEN JÄI TEKEMÄTTÄ, ARVAATTE VARMAAN MIKSI

torstai 26. syyskuuta 2013

Löytöjä liiteristä..

Tuossa taannoin poikaystäväni kanssa löysimme vanhasta puuliiteristä kaapin, joka oli täynnä roinaa ja pölyä.  Tyhjensimme rojut, hioimme ja putsasimme kaapin ryökäleen. Teetimme Lahden lasikeskuksessa oikean kokoiset ikkunalasit kaapin oviin. Ostimme maalia pöntön ja vetimet laatikoihin.Tuumasta toimeen ja pensselit heilumaan. Innostuneina tuunasimme myös vanhan pirttipöydän, jonka löysimme aitan kätköistä. Harmi etten tajunnut ottaa ennen kuvaa. Piristykseksi maalasimme vanhat pinnatuolit iloisilla väreillä. Kuvat olen ottanut kämäsellä Lumian kamerallani, pahoittelen kuvanlaatua. Tämä olikin sitten ensimmäinen blogi kirjoitukseni. Lisää on kyllä luvassa!! Meni muuten just niinku strömsössä ;)
Ennen.